Tuliko jotain mieleesi, josta haluaisit olla yhteydessä? Tämän lomakkeen kautta se onnistuu helposti!
Virheellinen tuote
Palautteen koskiessa viallista tuotetta täytäthän huolellisesti kaikki alla olevat kohdat. Mikäli pakkauksessa on myös kellonaika (mm. maidot ja jogurtit), lisää myös se parasta ennen -tiedon yhteyteen.
Vaikuttajayhteistyöehdotus
Vastaanotamme vaikuttajayhteistyöehdotuksia ainoastaan oheisella lomakkeella. Emme käsittele hakemuksia sosiaalisessa mediassa tai sähköpostitse. Vaikuttajayhteistyöt ovat osa markkinointitoimenpiteitämme, ja niissä arvioimme muun muassa hakijan henkilöbrändin sopivuuden sekä yhteistyön tavoittavuusluvut.
Lahjoitus- tai sponsorointipyyntö
Lahjoitukset, sponsorointi ja muut yhteistyöt ovat osa markkinointiviestintäämme. Valittujen kohteiden tulee tukea arvojamme, tuottaa molemminpuolista hyötyä ja tavoittaa Juustoportin keskeisiä kohderyhmiä.
Meille lahjoitukset ja sponsorointi tarkoittavat pääasiassa tuotelahjoituksia, sillä rahallinen sponsorointi ei ole juurikaan käytössä. Pyyntöjen suuren määrän vuoksi voimme lahjoittaa tuotteita vain osalle hakijoista, ja etusijalle olemme asettaneet tuotelahjoitukset lasten ja nuorten seuraharrastustoimintaan.
Vuoden 2025 lahjoitukset on jaettu jaksoihin. Muina aikoina meidän ei valitettavasti ole mahdollista käsitellä pyyntöjä. Lahjoitettavat tuotteet noudetaan aina Juustoportin toimipaikoista.
Palaute liikenneasemille
Palvelemme tielläliikkujia Jalasjärvellä, Mäntsälässä, Kärsämäellä, Ylöjärvellä sekä Kuopiossa. Pyrimme aina ratkaisemaan asiat vierailun aikana, joten olethan rohkeasti yhteydessä henkilökuntaan. Mikäli et huomannut sanoa paikan päällä, voit myös täyttää oheisen palautelomakkeen.
Haluan esittää kysymyksen Juustoportille
Haluatko kysyä, kommentoida tai ehdottaa meille jotain? Kuulemme sen mielellämme!