Välipalat

KASVISPASTEIJAT

noin 15 kpl

Ainekset

Taikina:
300 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
100 g vegaanista margariinia sulatettuna
1 ½ dl Juustoportin kaurajuomaa

Täyte:
1 keskikokoinen sipuli
3 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
250 g tuoretta pinaattia
1 prk (150 g) kasvipohjaista tuorejuustoa
¾ tl suolaa
reilu rouhaisu mustapippuria
1 dl cashewpähkinöitä rouhittuna

Voiteluun:
soijajuomaa

Ohje

  1. Aloita taikinan valmistuksesta. Sekoita leivinjauhe ja suola vehnäjauhoihin. Lisää sulatettu margariini ja kaurajuoma. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  2. Muovaile taikinasta pallo, kääri se kelmuun ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
  3. Tee sillä välin täyte. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuleita keskilämmöllä noin 5 – 10 minuuttia. Huuhtele ja kuivaa pinaatinlehdet, hienonna niitä hieman. Lisää pinaatti pannulle ja paista, kunnes pinaatti painuu kasaan. Purista pinaattiseos mahdollisimman kuivaksi esimerkiksi siivilässä ja kaada se sitten takaisin pannulle. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja kuumenna niin, että tuorejuusto sulaa. Mausta täyte suolalla ja pippurilla. Sekoita lopuksi joukkoon rouhitut cashewpähkinät.
  4. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  5. Kaulitse taikina leivinalustan päällä ohueksi levyksi ja paina siitä muotilla pyöreitä, halkaisijaltaan noin 10 cm paloja.
  6. Lusikoi noin 1 -2 rkl täytettä taikinapaloille. Käännä reunat vastakkain niin, että pasteijoista muotoutuu puolikuita. Paina reunat tiiviisti yhteen esimerkiksi haarukan avulla.
  7. Aseta pasteijat leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille, voitele soijajuomalla.
  8. Paista pasteijoita uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.