Juustoportti on yli 30 vuotta vanha perheyritys, jonka tarina on alkanut jo vuonna 1966 Jalasjärvellä. Toimintamme kulminoituu vastuullisuuteen ja jatkuvaan tuotekehitykseen. Haluamme olla näyttämässä suuntaa kohti parempaa huomista. Paikallaan pysyminen ei ole meille vaihtoehto.
Vastuullisuus ja ekologisuus on aina ollut toimintamme keskiössä ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme. Emme ole ikinä käyttäneet kivihiiltä tai raskasta polttoöljyä. Lämpöenergiasta 90% on bioenergiaa ja kaikki käyttämämme sähkö on peräisin uusiutuvista energialähteistä.
Esimerkiksi Jalasjärven meijerillä ja liikenneasemalla on suuri aurinkovoimala, josta saamme energiaa omaan käyttöön. Jalasjärven liikenneasemalla hyödynnetään sekä maalämpö, että maakylmä. Myös suurin osa maitotiloistamme sijaitsee reippaan kivenheiton päässä meijeristämme, joten maitoa kuljetetaan keskimääräistä vähemmän.
Pakkausratkaisuissa olemme ottaneet huomioon ympäristönäkökulman, mm ruokahävikkiä vähentävillä jogurttipakkauksilla, maitojen kartonki on mikrokuitukartonkia, joka säästää puuta ja käyttämissämme harjakattopakkauksissa on Carbon neutral-kartonki. Maidoissamme on myös pidemmät päiväykset, koska pakkaamme ne ultrapuhtaalla pakkauslinjalla.
Maksamme kaikki verot Suomeen, sekä keskimääräistä korkeampaa hintaa maidontuottajillemme. Olemme Hyvä työnantaja -palkittu yritys ja alueemme suurin nuorten työllistäjä.
Juustoportti sai ensimmäisenä Euroopassa maailmanlaajuisen eläinten hyvinvointia mittaavan edistyneen tason Welfare Quality® -sertifikaatin. Juustoportin Vapaan lehmän maito kerätään hyvinvointisopimustiloilta, joilla lehmät elävät vapaasti pihatoissa, ulkoilevat ympäri vuoden ja kesäisin pääsevät laitumelle. Juustoportin Vapaan lehmän maito onkin parempaa kuin mikään muu maito. Katsoi asiaa sitten vastuullisuuden, tai ihan puhtaasti maun kautta.
Juustoportin Vapaan lehmän tuoteperhe on hiilineutraali. Se on teoteutettu valitsemalla vähemmän päästöjä aiheuttavia toimintatapoja, laskemalla koko ketjun hiilijalanjälki ja hyvittämällä jäljelle jäävä. Juustoportin hiilijalanjäljen laskennan toteutti Luonnonvarakeskus (Luke) ja se noudattaa soveltuvin osin eurooppalaista Product Environmental Footprint (PEF) -ohjeistusta. Luke laski Juustoportin Vapaan lehmän maidoille ilmastovaikutuksen eli ns. hiilijalanjäljen. Laskelma pitää sisällään koko tuotantoketjun alkutuotannosta meijeriin ja valmiiksi tuotteeksi.
Juustoportin Vapaan lehmän tuotteiden hiilijalanjäljen hyvittäminen tehdään osallistumalla Gold Standard tai Verran Verified Carbon Standard-sertifioituihin hankkeisiin, joilla on sekä ympäristöllisiä, että sosiaalisia hyötyjä. Tämänhetkiset hankkeet auttavat estämään ilmaston lämpiämistä, suojelevat metsiä, biodiversiteettiä, sekä uhanalaisia eläinlajeja. Ne myös luovat paikalliselle väestölle työpaikkoja lievittäen köyhyyttä. Co2e-kompensaatio tapahtuu investoimalla uusiutuvaan energiaan, metsän istutukseen ja sademetsäalankojen suojelutoimiin. Tämänhetkiset hankkeet toteutetaan ulkomailla, jossa metsäkato on suurta, puhdasta vettä ei ole saatavilla ja sijoitetulla panoksella saatu hyöty on suurinta. Ilmasto on joka tapauksessa yhteinen, joten vaikutukset ulottuvat myös meille tänne.